sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Moka vei lomat

Tulehdusarvot oli nousseet, aamun labroissa oli ollut CRP 19, todennäköisesti johtuu tuosta kädestä jossa haava nyt punoittaa, ahkerasta huuhtelusta huolimatta. Ilmeisesti on sitten nyt kehittänyt jonkin yleisinfektion, joka rasittaa pientä nyt niin että meni huonompaan kuntoon. Lääkäri oli aloittanut suonensisäiset antibiootit, ja illalla katsotaan taas tulehdusarvot. Nyt siis ei kotilomia hetkeen, ennen kuin saadaan taas happiviikset ja antibiootit pois.

Harmittaa vietävästi, että lomien peruuntuminen näyttäisi johtuvan vain ja ainoastaan siitä, että silloin teholla lääkäri teki jossain kohtaa mokan ja kanyyli laitettiin käteen väärin. Kaliumia pääsi ihon alle niin että se vaurioitti käden kudosta ja aiheutti tuon nekroosin, suomeksi kuolion pienelle käden alueelle. Hoitaja kehoitti meitä tekemään potilasvahinkoilmoituksen asiasta, sillä hoitovirhehän tuo on. Sen varmasti teemmekin!

Nyt iltapäivällä Muru oli kovin väsynyt, en viitsinyt herättää syömään kun oli selkeästi uupunut ja letkutin vain maidon. Vähän raotti silmiään mutta muuten jatkoi uniaan rauhallisesti. Ilmeisesti on siis todella kipeä kun aiemmin niin virkeä vauva onkin yhtäkkiä niin kovin väsynyt ja apaattinen.

Sydänfilmistä löytyi nyt lievästi pidentynyt QT-aika, joka on itselläni äidin puolelta ns. sukuvika. Sykkeenlaskut ja siitä johtuvat saturaatiolaskut voi olla siis seurausta tuon infektion aiheuttamasta pitkäkestoisesta rasituksesta, itsellänikin oireilee juuri samalla tavalla pidemmässä rasituksessa. Pidentynyt QT-aika ei onneksi vaadi sellaisenaan sairaalahoitoa, ainoastaan seurantaa ja ehkä beetasalpaajia.

Nyt jatketaan päivä kerrallaan, ja toivotaan että enää ei tästä enempää takapakkeja tule. Illalla otetaan uudet labrat ja sitten nähdään mihin suuntaan Murun tilanne etenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti